Vuonna 2008 täyttää NNKY-liiton talo Pohjoisella Rautatiekadulla Helsingissä 80 vuotta. Talolla on värikäs menneisyys ja tulevia vuosiakin se odottaa uteliaana, sillä ikä ei vielä tunnu painavan. Kaunis ja toimelias päivänsankari kertoo seuraavassa itse muistoistaan ja elämänvaiheistaan.
"Kyllä minut on varmaan helppo kuvitella kahdeksankymppiseksi, sillä ulkonäössäni on selviä 1920-luvulla syntyneen piirteitä. Rapistuneena tai loppuun kuluneena en silti itseäni pidä, sillä hyvässä hoidossa uskon jaksavani vielä vaikka kuinka monta vuosikymmentä. Julkisivuni on pysynyt hyvännäköisenä säännöllisellä hoidolla. Takapuolelleni tosin jouduttiin nyt viime vuosikymmenellä tekemään pieni kuorinta ja ehostus. Yläkertaani kunnostetaan parhaillaan - ei silti, että vinttini olisi vielä mitenkään pimeä tai laho. Joskus se tosin vähän höyryää, kun siellä saunotaan. Uuden sisuskalut sain itselleni vuonna 2006.”
"Ennen jaksoin palvella niin monella tavalla: minusta riitti lastentarhaksi, asuntolaksi, leipomoksi, pesulaksi, toimistotiloiksi. Nyt olen pelkkä hotelli ja sellaisena vielä lihonutkin tuonne Runeberginkadun puolelle. Eipä silti, aikaansa on seurattava. Mieluummin olen nykyaikainen ja varsin suosittu hotelli kuin tyhjillään seisova parempien aikojen museo. Tietenkin pidän itseäni varsin huomattavana talona. Kun olin nuorempi, minuun kiinnitettiin melkoista huomiota. Olinhan ensimmäinen talo, jonka jokin suomalainen naisjärjestö itselleen hankki. Vihkiäisissäni olivat läsnä niin presidentti puolisoineen kuin yliopiston rehtorikin. Harva talo tapaa niin arvokasta väkeä koskaan. Vihkimisen suoritti Tampereen piispa ja päätöspuheen piti ruotsiksi Porvoon piispa. Alusta asti olen siis ollut kaksikielinen.”
”Ikääntyvän sallitaan yleensä muistella menneitä. Minulla on ollut ihania tähtihetkiä, mutta myös joitakin mustempia, jopa suorastaan depressiivisiä kausia. Viimeisimmästä synkästä kaudestani viime vuosikymmenen alussa selvisin sitten lopulta kun sain nuoren miehen tuekseni. Toinen, varsin synkkä aika oli sotien aikaan. Silloin tukea minulle tuli esimerkiksi muista Pohjoismaista. Ja kiitos kuuluu myös Maija Åkerlundille, joka silloin vaikeina vuosina ohjasi toimintaani. Hänestä kirjoitettiinkin näin kauniisti: ’Maija Åkerlund on joutunut vuodesta 1936 johtamaan Oman talon käytännöllisiä työhaaroja. Näiden toimintomuotojen valvominen on ollut vaikeaa työtä. Se on vaatinut tekijältään suurta joustavuutta ja sekä taloudellisten että muidenkin kysymysten tuntemusta, jotta purjehdus kautta sotavuosien ja niiden jälkeisten vaikeiden aikojen vaarantäyteisillä väylillä voi sujua onnellisesti.’ Olen kyllä herättänyt pahennustakin. Olikohan kyseessä jokin viidenkympin villitys, kun halusin ravintolaani keskiolutoikeudet. Kaikki omistajani NNKY:n paikallisyhdistykset eivät sitä hyväksyneet, vaan katkaisivat tuttavuutemme."
"Nykyisin minulla on paljon ulkomaalaisia ystäviä. Viime vuosikymmenellä tapasin paljon Venäläisiä, nykyisin Keski-Euroopan ihmiset ovat käyneet minulle läheisiksi. Minulla on avara syli, johon mahtuu hyvin ystäviä kaikista maailman kolkista.”
”Tänään minulla on täysin uudet vaatteet. Ne ovat kuuluisien suomalaisten muotoilijoiden suunnittelemia – muiden muassa Alvar Aallon, Harri Koskisen ja Petri Vainion käsialaa. Kasvojen kohotuksestani on vastannut erinomaisella työllään sisustusarkkitehdit Gullstén & Inkinen. Minusta on tullut salonkikelpoinen.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti